SUOMI        ENGLISH
YRITYSREFERENSSITVASTUUHENKILÖT

Ravelast

HISTORIAA:

RAVELAST OY on perustettu 1985 ja nyt käytössämme ovat 1990 rakennetut 2003 laajennetut 1200m² tuotantotilat.

2010 liiketoiminta laajeni VANTAAN KUMITEKNIIKKA OY:n yrityskaupan tuloksena. Näin Ravelastin toimiala kattaa koko elastomeeri- ja polymeeriteknologian ja kumi- ja polyuretaanituotteiden sekä palveluiden jalostamisen.

RAVELAST OY 

TEHTÄVÄT JA TAVOITE

Yrityksen tehtävä on auttaa suojautumaan niin kuluttavilta ja kuormittavilta rasituksilta kuin kemikaaleilta, iskuilta ja melulta ekologisesti kestävällä tavalla.

Tavoitteemme on olla toimialamme haluttu tuote- ja palvelukumppani.

ARVOT

Uskomme sisäiseen yrittäjyyteen, ihmisenä kehittymiseen, onnistumisen innostavuuteen sekä yksilöön että yhdessä toimimiseen.

Arvostamme asiakkaan menestystä, kannattavaa kasvua, kestävää kehitystä ja vastuullista toimintaa.

 

RAVELAST

Yritys on 1985 perustettu polyuretaanituotteiden valmistaja. Ravelast on luotettavuutensa ansiosta kasvanut alan merkittäväksi toimijaksi Suomessa. Valmistusmenetelmät ovat kuuma- ja rotaatiovalu sekä ruiskutus.

Ravelast valmistaa polyuretaanituotteita asiakkaiden haluamilla ominaisuuksilla eri raaka-ainetoimittajien parhaista materiaaleista. Valmistus kattaa polyuretaanituotteiden 30 - 97 shore A ja 55 - 85 shore D kovuusalueet.

Ravelast panostaa voimakkaasti tuotekehitykseen ja tutkimukseen yhteistyössä alan johtavien materiaalitoimittajien, yliopistojen, laboratorioiden ja korkeakoulujen kanssa.

VANTAAN KUMITEKNIIKKA

Yritys on 1985 perustettu teknisten kumituotteiden valmistaja. Vantaan Kumitekniikka on erikoisosaamisensa ansiosta kasvanut alan halutuksi toimijaksi Suomessa. Valmistusmenetelmät ovat kuumavulkanointi niin autoklaavissa kuin puristimilla sekä kylmäliimaus.

Vantaan kumitekniikka valmistaa kumituotteita asiakkaiden haluamilla ominaisuuksilla eri raaka-ainetoimittajien parhaista materiaaleista. Valmistus kattaa kumituotteiden 20 - 99 shore A ja 50 - 70 shore D kovuusalueet.

Yritys panostaa voimakkaasti tuotekehitykseen ja tutkimukseen yhteistyössä alan johtavien materiaalitoimittajien, yliopistojen, laboratorioiden ja korkeakoulujen kanssa. Painopistealueina ovat erikostuotteet, kuten silikoni- ja vitonpinnoitteet vaativissa käyttöolosuhteissa.

 

 



COPYRIGHT © RAVELAST OY, WEBDESIGN: ALFA-TIIMI