Ravelast Polymers on jatkuvasti kasvava ja kehittyvä yhtiö

Toiminta alkoi Oulussa vuonna 1985  Puolustusvoimien pyöräpinnoitteilla ja laajeni nopeasti

Ravelast Oy perustettiin vuonna 1985  Oulussa valmistamaan valettavasta polyuretaanista tuotteita. Ensimmäinen toimitila oli Oulun Taskilan kaupunginosassa sijaitsevassa vanhassa Koskilinjat Oy:n autotallissa. Ensimmäinen kauppa taas tehtiin Suomen Puolustusvoimien kanssa BV206-pyörien uudelleenpinnoituksesta. Aluksi annostelu ja sekoitus tehtiin käsin,  ja lämpökäsittely hyväksikäyttämällä käytettyjä kotiuuneja. Ensimmäinen 2-komponentti valukone ostettiin vuonna 1988 Ranskasta (Secmer SA) ja samoihin aikoihin valmistettiin myös ensimmäiset teollisuusuunit.

Vuonna 1990 yrityksen kasvaessa rakennettiin uudet toimitilat läheisen Haukiputaan kunnan Holstinmäen teollisuusalueelle. 90-luvun puolivälissä yhtiö osti ison sorvin (pyörintähalkaisijalle 1250mm ja kärkiväli 10000mm), jonka ansiosta yhtiö pystyi tekemään isompien telojen pinnoituksia muun muassa paperiteollisuudelle. Muita merkittäviä virstanpylväitä 90-luvun lopulla olivat omien valukoneiden kehitys sekä tehtaan laajennus. Tehdas laajeni vuonna 2000 kattamaan 1200 m² tuotanto- ja toimistotilaa. Vuosituhannen alussa yhtiö keskittyi palvelemaan pääasiassa avainasiakkaidensa tarpeita  (Larox Oy, Rautaruukki Oyj, AK-Tehdas Oy, Roxon Oyj ja Outokumpu Oyj) ja pitämään liiketoiminta samalla tasolla.

Vuonna 2008 Ravelast Oy:n yrityksen perustajat myivät yrityksen ja omistus vaihtui nykyiselle taholle.

Kumituotteet kasvattivat tuotevalikoimaa yrityssostojen myötä vuosina 2010 ja 2012

Ravelast Oy laajensi liiketoiminta-aluettaan polyuretaanista kumiin vuonna 2010 ostamalla Vantaan Kumitekniikka Oy:n liiketoiminnan, joka on nyt Ravelastin Vantaan tulosyksikkö. Vantaan Kumitekniikka on 1985 perustettu teknisten kumituotteiden valmistaja, joka on erikoisosaamisensa ansiosta kasvanut yhdeksi alan merkittäväksi toimijaksi Suomessa.

Vuonna 2012 kumipuolen toimintaa laajennettiin edelleen erityisesti kumitelapinnoitepuolella ostamalla vuonna 2008 perustetun Finroll Oy:n osakekanta ja vuonna 1986 perustetun Oy Euroroll Ab:n liiketoiminta. Yritysten toiminnat on yhdistetty, ja tuotanto jatkui Eurorollin nimissä ja tiloissa Nokialla, kunnes Euroroll fuusioitiin Ravelast Oy:n  vuoden 2013 lopussa ja siitä tuli Ravelast Oy:n Nokian tulosyksikkö. 

Merkittäviä koneinvestointisarjoja Suomessa ja polyuretaanialan yrityskauppa Ruotsissa vuonna 2016

Vuonna 2013 myös Oulun polyuretaanituotantoyksikön tuotanto- ja varastotiloja laajennettiin vastaamaan kasvanutta kysyntää. Viime vuosina on myös investoitu sekä polyuretaani- että kumiointipuolen konekantaan ja vuonna 2017 investoimme uuden sukupolven PU-valuteknologiaan muun muassa useiden erilaistan lisäaineiden käsittelemiseksi.

Alkuvuonna 2016 polyuretaanipuolen toimintoja laajennettiin lisäksi toteuttamalla yrityskauppa Kiirunassa, Pohjois-Ruotsissa.  Kaupan kohteena oli SOKAB, joka on vuonna 1982 perustettu perinteikäs polyuretaanialan erikoisosaaja, jolla on pitkäaikaiset asiakassuhteet alueen asiakaskuntaan.

 Kumituotetoiminta laajennettiin  ja keskitettiin vuonna 2018 liiketoimintakaupalla Hyvinkäällä.

Vuoden 2018 alussa ostimme lähes sadan vuoden historian omaavalta Polymer Component Finland Oy:ltä kumituotannon liiketoiminnan.

Polymer Component Finland Oy, joka toimi aikaisemmin Hyvinkään Kumin ja Marwen nimellä, on toiminut vuodesta 1926 alalla. Yhtiön päätuotealueet ovat muotissa valmistetut kumituotteet sekä ruiskuvaletut muovituotteet, ja sillä on myös oma kumisekoittamo, koneistamo sekä laboratorio.

Kaupan myötä laajensimme  elastisiin polymeerituotteisiin keskittynyttä tuotantoaan sarjatuotteisiin kumituotealueella sekä vahvistimme tuotekehitysresursseja.  Yhdistimme kesällä 2018 kaikki Etelä-Suomen toiminnot yhden katon alle siirtämällä Vantaan toiminnot Hyvinkäälle sekä keskittämällä tehdasalueella myös koneistamon, laboratorion ja silikonituotannon toiminnot Hyvinkään päähalliin.